Lukuklaani – hanke

Lukuklaani oli Suomen Kulttuurirahaston ja tekijänoikeusjärjestö Kopioston hanke, jonka tavoitteena oli tukea lasten lukutaidon kehittymistä ja lukemista harrastuksena. Toteutuksesta vastasi Lastenkirjainstituutti.

Lukuklaani toteutettiin kahteen kertaan, ensin ala- ja yhtenäiskouluihin kohdennettuna, sitten ylä- ja yhtenäiskouluille.

Ensimmäisessä vaiheessa lukuvuonna 2017-2018 Kulttuurirahasto ja Kopiosto lahjoittivat kaksi miljoonaa euroa koulukirjastojen kehittämiseen, kirjojen hankintaan ja lasten lukemisen tukemiseen. Erityinen kohderyhmä olivat 3. ja 4. luokan oppillaat.

Hankkeeseen kuului kilpailu johon osallistui peräti 444 koulua eri puolilta Suomea. Palkintoja jaettiin 281 koululle 600 000 euron edestä. Palkintorahat käytetään koulukirjastojen kehittämiseen sekä erilaisiin lukemista tukeviin tapahtumiin ja tempauksiin.

Alakoulujen lukuklaanin toisessa vaiheessa kouluja kannustetiin tilaamaan lukupiiripaketteja. Pakettiin kuuluu noin 50 kirjaa ja opettajan materiaali jossa ohjeistetaan lukupiirimetodin käyttöön. Lukupiiri on tutkitusti onnistunut toimiva tapa lisätä lukuintoa myös vähemmän lukevien oppilaiden keskuudessa.

Lukuklaani-hankeen toteutusta ja vaikutuksia tutkittiin yhdessä Helsingin yliopiston ja Opetushallituksen kanssa.

Muita yhteistyökumppaneita olivat Suomen Koulukirjastoyhdistys ry, Suomen Luokanopettajat ry, Suomen Rehtorit ry, Suomen Vanhempainliitto ry, Lukukeskus – Läscentrum ry, Äidinkielen Opettajain Liitto ry, Lastenkirjainstituutti ja Suomen Kuntaliitto.

Yläkoulujen lukuklaanihanke ajoittui vuosille 2018-19. Jokaiselle osallistuvalle koululle lahjoitettiin 112 kirjan paketti.

Lukuklaani – hanke

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun